M2 ei saanut joulupöytään ankkapaistia, mutta hirveä kyllä grillattiin

Miesten Länsirannikon kolmosdivaria

SB Hirvensalo – TVA  1 – 2

Kakkoshirvet kohtasivat tärkeässä kolmosdivarin taistossa yksittäisessä kotiottelussaan Turun Vaappuankat. Todella tapahtumaköyhä ja suorastaan aneeminen ottelu päättyi futislukemin Ankoille numeroin 1-2.  TVA ei tehnyt kentällä oikeastaan yhtään mitään, joten eipä sitten hirviryhmääkään kiinnostanut sen enempää. Erikoinen ottelu, jossa TVA onnistui tekemään kaksi erikoistilannemaalia ja kun SBH sai pallon maaliin vain kertaalleen, lähtivät pisteet vieraiden mukaan.

Sarvipäiden koutsiosastoon kuuluvan GM Penan kommentit ottelusta:

”Jotain meni nyt pieleen pahasti. Tämä matsi sujui täydellisesti TVA:n suunnitelman mukaan. TVA ei edes yrittänyt hyökätä satunnaisia harppuunaiskuja lukuun ottamatta. Me emme saaneet koko pelissä varmaan ainuttakaan kääntöä, ei voitu saada, sillä vastustaja ei pitänyt palloa meidän kenttäpuoliskollamme ja pelasi pallon kanssa yksinkertaisen riskittömästi. Tässä lajissa maalit tehdään käännöistä, erikoistilanteista ja vastustajan pallollisista virheistä. Vihulainen ei tarjonnut meille mitään näistä, joten yritettiin sitten hitailla järjestäytyneillä hyökkäyksillä maalintekoa, mutta telineisiin jäätiin. Vastustaja onnistui tekemään yhden maalin kulmalyönnistä ja toisen vapaalyönnistä ja ne riittivät. TVA pelasi todella fiksun pelin, eikä yhtään lohduta se, että jos otettaisiin sama peli 10 kertaa uudelleen, niin yhdeksän niistä päättyisi meille, nyt ei päättynyt. Me emme pystyneet pitkiin hyökkäyksiin, oltiin kärsimättömiä, pelaaminen meni puskemiseksi ja pakottamiseksi. Lopulta jopa omista lähteminen pallon kanssa oli tuskaisen tahmeata. Koko pelissä saatiin aikaiseksi vain 10 laukausta kohti vastustajan maalia, muikkuverkkoihin vedeltiin parikymmentä kertaa. Vaikea on noilla tilastoilla voittaa. Valmennus epäonnistui, pelaajat epäonnistuivat, pallon kanssa oltiin huonoja. Erikseen harmittaa vielä se, että meillä oli kentällinen, jossa oli neljä edarin jannua, mutta ei heidänkään pelistään tullut yhtään mitään. Jonkin verran sentään pystyivät pitkiin hyökkäyksiin, mutta melkoista jumittamisen ja roiskimisen sekasotkua oli heidänkin pelinsä, vaikka nyt sen ainoan maalin onnistuivatkin tekemään. Paljon parempaan olisi pitänyt pystyä. Toisaalta jos ajatellaan posin kautta, niin meillä on paljon peruselementtejä hyvällä mallilla. Maalivahtipeli on priimaa, puolustusalueen puolustuspelaaminen toimii, peruskarvaus toimii, ylivoima ja alivoima ovat hyvällä tasolla, osataan jo pysyä pallossakin aika hyvin. Tämä näkyy siinä, että viimeisessä neljässä pelissä ollaan päästetty omiin vain 2,5 maalia per peli, käsittämättömän hyvä lukema, mutta vielä käsittämättömämpää on se, että noista neljästä pelistä ollaan silti voitettu vain yksi. Koko kauden saldo on 3,25 maalia omiin per peli ja ollaan silti kolmanneksi viimeisenä. Aivan uskomatonta. Syy sijoitukseen on helppo päätellä, sillä ollaan tehty todella vähän maaleja, koko lohkossa toiseksi vähiten, alle puolet siitä mitä on tehnyt sarjakärki Toivo. Suhtaudutaan asiaan siten, että meillä on nyt oikein hyvä pohja olemassa, rakennustyö jatkuu ja seuraavaksi pitää vain saada kuulaa uuniin. Kovin montaa pömpeliä per peli ei tarvitse edes tehdä, koska omissa ei kolise. Lähtökohtana oikein hyvä, mutta toistaiseksi vaikuttaa siltä, että voidaan voittaa kenet tahansa ja hävitä kenelle tahansa. Homma jatkuu, ketjukoostumuksiin pitää miettiä muutoksia, jonkinlaista maalinteon aggrea ja suoraviivaisuutta sinne yläkertaan tarvitaan, neppaileminen ei tunnu riittävän ja isompia minuutteja pelaavien kaverien pitäisi myös jaksaa pelata ne minuutit. Pieni lisäharmi ja rajoite on nimittäin myös se, että meillä on aika paljon sotureita, joilla ei fysiikka tällä hetkellä riitä edes kolmen kentällisen rotaatiossa, joten toivottavasti jatkossakin saadaan jokaiseen matsiin vähintään kolme kentällistä janttereita. Yhteenvetona todetaan, että harmillinen tappio, mutta ansaittu sellainen. Otetaan opiksi. Nyt valmennuskin oli liian varovainen eikä uskaltanut tehdä riittävän rajuja muutoksia, koska peli kuitenkin oli näennäisesti hyppysissä ja huonostihan siinä sitten kävi, luiskahti käsistä.”

.urheiluhirvi

Viimeisimpiä uutisia