Seuran historia
SB Hirvensalo on Hirvensalon Voimistelu- ja Urheiluseura Heitto ry:n salibandyjaosto. Seuran salibandyjaosto perustettiin vuonna 1996 ja oman nimen ja brändin ”SB Hirvensalo” jaosto otti käyttöönsä vuonna 2015. Emoseuran historia ulottuu kuitenkin vuosikymmeniä taaemmas, lähes sadan vuoden taakse.
Vuonna 1906 Hirvensaloon perustettiin paikallinen työväenyhdistys, Hirvensalon Sorto. Yhdistyksessä toimi urheiluseura nimeltä Sorron Veikot. Vuonna 1926 perustettiin Hirvensalon Heitto jatkamaan Veikkojen toimintaa. Vuotta myöhemmin Heitto hyväksyttiin Työväen Urheiluliiton jäseneksi. Alkuperäisinä lajeina seuralla olivat voimistelu, yleisurheilu, hiihto ja nyrkkeily.
Hirvensalon Heitto lakkautettiin vuonna 1931 kommunistiseksi tulkittuna järjestönä. Ajatus omasta seurasta jäi kuitenkin edelleen itämään ja seura perustettiinkin uudelleen loppuvuodesta 1944. Seuraavana vuonna toimintansa aloittivat urheilujaoston alaisuudessa jalkapallo, yleisurheilu, hiihto ja nyrkkeily. 1970-luvulta lähtien seuran päälajeina olivat jalkapallo ja suunnistus.
Matkan varrella seuran lajivalikoima on vaihdellut. Heitossa urheilulajeina on ollut muun muassa pöytätennis, lentopallo ja sulkapallo. Tähän päivään tultaessa jalkapallotoiminta on kokonaan loppunut. Nykylajeina seurassa on suunnistusta lähinnä aikuisille, tanssia ja voimistelua sekä voimailua. Seuran salibandyjaosto SB Hirvensalo on viime vuosina kasvanut jäsenmäärältään merkittävästi suhteessa niin seuran muihin lajijaostoihin kuin myös kansallisellakin tasolla.
Menneisyyttä ja historiaa arvostaen ja kunnioittaen, mutta kohti uutta kasvaen ja kehittyen – SB Hirvensalo.