Tietoa seurasta

SB Hirvensalon toiminnassa on mukana noin 420 pelaajaa yli 20 joukkueessa, kerhossa ja harrasteryhmässä. Toimihenkilöinä seurassa on noin 50 valmentajaa ja yli 30 muuta vastuullista aikuista joukkueenjohto-, huolto-, rahastonhoito- ja muissa tehtävissä. Tavoitteena on tarjota turkulaisille lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus salibandyn harrastamiseen sekä kilpailu- että harrastusmielessä omien kykyjensä ja innokkuutensa mukaisesti.

Vaikka SB Hirvensalo luonnollisesti profiloituukin nimenomaan Turun saarten omaksi salibandyseuraksi, on SBH:n toiminnassa mukana paljon pelaajia ja erityisesti lapsia myös mantereen puolelta. Vahvaa aluettamme kerhotoiminnassa on eteläinen Turku Vähäheikkilästä Uittamon kautta Kupittaalle ja löytyypä meiltä pelaajia eri ikäluokissa jopa Raisiosta ja Kaarinasta asti, eli vaikka olemme Turun saarten salibandyseura, olemme ensisijaisesti turkulainen salibandyseura.

Rehti urheilullisuus, hyvä valmennus ja turvallinen ympäristö ovat ohjenuoria niin kilpa- kuin harrastustoiminnassammekin. Systemaattisen ja ahkeran harjoittelukulttuurin omaksuminen on tärkeä asia niin nuorelle kilpaurheilijalle kuin tulevalle harrasteliikkujallekin. Kilpailu- ja harrastetoimintaa on SB Hirvensalossa niin miehille, naisille kuin lähes kaikille ikäluokille tyttö- ja poikajunioreita.

Alle 10-vuotiaiden salibandykerhotoiminta on yksi seuramme vahvuuksista ja meillä onkin jokaisessa Salibandyliiton Kortteliliigan ikäluokassa sekä tyttöjen että poikien puolella vähintään yksi joukkue, useimmissa kaksi. Kaikkein nuorimpia säbäilijöitä liikutamme suositussa Aikuinen-Lapsi-kerhossamme, jossa lapset ovat vasta 3-5-vuotiaita ja harrastaminen tapahtuu yhdessä oman aikuisen kanssa.

Seuratoiminnassa mukana oleville valmentajille ja muille aktiiveille tarjoamme koulutusta, yhteistä tekemistä ja onnistumisen riemua yhdessä lastemme kanssa!

SB Hirvensalon joukkueet ja ryhmät

Miehet

Miesten edustusjoukkue (2D)

Miesten kakkosjoukkue (3D)

Miesten kolmosjoukkue (5D) (kaudelle 2020-2021)

Miesten harrasteryhmä

Miesten kuntosalibandy

Naiset

Naisten edustusjoukkue (4D) (kaudelle 2020-2021)

Naisten harrasteryhmä

Naisten kuntosalibandy

Pojat

Pojat 2000-2002 (A) Pelaavat miehissä ja suorittavat asepalvelusta

Pojat 2003-2004 (B)

Pojat 2005 (C1)

Pojat 2006 (C2)

Pojat 2007-2008 (D1)

Pojat 2009  (E1)

Pojat 2010  (E2)

Pojat 2011 Tykit (F1)

Pojat 2011 Kanuunat (F1)

Pojat 2012 (F2)

Pojat 2013 Keltainen (G1)

Pojat 2013 Oranssi (G1)

Pojat 2014 (G2)

Tytöt

Tytöt 2007-2008 (D)

Tytöt 2009-2010 (E)

Tytöt 2011-2012 (F)

Tytöt 2013-2014 (G)

Aikuinen-Lapsi-kerho 2015-2017

Ikäluokat 2000-2010 ovat SB Hirvensalon juniorijaoston joukkueita ja osallistuvat Salibandyliiton juniorisarjoihin.

Ikäluokat 2011-2017 ovat SB Hirvensalon kerhojaoston salibandykerhoja ja osallistuvat Salibandyliiton Kortteliliigaan (pois lukien Aikuinen-Lapsi-kerho).

 
Close Menu