Maailman suosituin miesten Länsirannikon Kakkosdivari alkaa lähestymään loppusuoraa. Ja nyt ollaan Moose Islandersien osalta vakavan äärellä. For whom the bell tolls?
Hirvilauma on kompastellut viime kierroksilla katkerasti. Alla oli taannoin kahden taiston voittoputki, kun ensin kaatui vieraissa silloinen sarjakärki Meda 5-4 ja heti perään kiivain kiistakumppani SBS Masku myös 5-4. Positiivinen noste kuitenkin lässähti pahasti, kun täysin hanskassa ollut PiTU-peli kaatui tehottomuuteen ja jatkoajan viime sekunneilla porilaisille lahjoitettuun voittomaaliin, tappio 3-4. Sen jälkeen hakattiin kalloa fyysisen Bullsin rakentamaan puolustusmuuriin, kun peli oli ensin aloitettu lahjoittamalla kaverille ensimmäiseen erään suorastaan käsittämättömällä tavalla neljä maalia ja niinpä Vehmaan härät talloivat hirvenvasat jalkoihinsa numeroin 3-7. Nykyinen sarjakärki SBS Wirmo ehti seuraavassa matsissa opettamaan hirvilaumaa tylysti 1-7. Ei seliteltävää, lohkon paras joukkue näytti miten homma toimii. Edellinen peli Naantalia vastaan oli erittäinkin hyvä, mutta niin vain jäi taas iso paksu luu käteen, kun omista paikoista ei sisään laitettu ja kaveri laittoi, vaikka ei ollut oikein paikkojakaan, tappio 5-8.
Surua ja murhetta saaristoon toi sellainen ikävä uutinen viime sunnuntailta, että pahin ja käytännössä enää ainoa kiistakumppani SBS Masku teki vierasmatsissaan porilaisia vastaan päinvastaisen tempun kuin mihin SBH pystyi, eli runnoi jatkoajan viime sekunneilla itselleen voiton porilaisista.
SBH:lla jäljellä kolme peliä. Maskulla kaksi peliä. Piste-ero neljä. Tasapisteissä SBH on parempi. Käytännössä Islanders siis tarvitsee viimeisistä kolmesta pelistään neljä pistettä enemmän kuin mitä Masku saa viimeisistä kahdesta pelistään. Tai muuten kutsuu eväsleipäsarjan horna ja kauhu kolmosdivarin muodossa.
Tämä tarkoittaa sitä, että Moose Islandersien on käytännössä pakko voittaa huomenna keskiviikkona Paimion Ruoska. Sarjakolmonen, jonka riveissä pelaa lohkon selvä piste- ja maalipörssiykkönen Ville Mäkelä. Herran saldona 49 pistettä, joista maaleja 37. Mäkelän lisäksi Ruoskan riveistä löytyy myös lohkon maalipörssin vitonen, Kalle Perkonoja, 20 hömpsäystä. Nämä kaksi jamppaa ovat siis takoneet kaudella yhteensä 57 maalia. Todettakoon, että SBH on koko kaudella tehnyt yhteensä vain 60 maalia.
Jos ja kun Ruoska kuitenkin kaatuu, on Islanders taas kahden pisteen päässä Maskusta ja silloin tilanne on se, että SBH tarvitsee viimeisistä kahdesta pelistä kaksi pistettä enemmän kuin Masku. Ja maailma olisi pelastettu.
Nyt ollaan isojen asioiden edessä. Keskiviikkona 15.2. klo 18.30 Turun SB-Areena.
GM Pena löytyi Hirvensalon Teboililta iltapirtelöltä. Otetaan kommentit…
”Tilanne on totta kai vaikea ja ihan itse olemme sen aiheuttaneet. Kaikki kolme jäljellä olevaa peliä ovat kuitenkin voitettavissa, mielestäni olemme osoittaneet, että pystymme kaatamaan kenet tahansa tässä lohkossa, kunhan saamme alle tasapainoisen kokonaisesityksen. Voidaan puhua maalivahtipelistä tai maalinteko-ongelmista, mutta isoin asia on se, että me emme ole missään vaiheessa tätä kautta kasvaneet yhtenäiseksi joukkueeksi, joka pelaisi suurella sydämellä logolle. Nyt on viimeinen hetki alkaa tekemään niin. Jos verrataan lohkon muihin joukkueisiin, niin siellä vedetään verenmaku suussa Vehmaan tai Mynämäen tai Loimaan tai Naantalin tai Salon tai Pihlavan puolesta, mutta meidän jengimme tähän kauteen koostui niin hajanaisesta ryhmästä, että se oman identiteetin puuttuminen on näkynyt. Asenne on kyllä ollut hyvä koko kauden, mutta kun se ei riitä, jos vastassa on joukkueita, joilla on se pieni ylimääräinen lataus pelata sille omalle seuralle, omalle joukkueelle, omalle kylälle. Se sitten näkyy kaksinkamppailuissa, pelikurissa, aidossa halussa voittaa keinolla millä hyvänsä, pienissä asioissa ja sieltä se ero syntyy voittavan ja häviävän joukkueen välillä. Ja nyt meidän täytyy vihdoin kuroa tuo ero umpeen, pääkopasta on kaikki kiinni. Osaamista meillä kyllä on, siitä ei homma jää kiinni. Tästä samasta ongelmasta on mielestäni hyvä esimerkki myös SBS Masku, jota monet pitivät materiaalin perusteella yhtenä lohkon ennakkosuosikkina ennen kauden alkua. Mutta kun se ei vain mene niin, että otetaan hyviä pelimiehiä sieltä sun täältä, kaikenlaisia lainamiehiä Tepsistä ja mistä lie ja sitten uskotaan, että nyt pärjätään, kun on niin pirun taitava materiaali. Salibandy on taitopeli, mutta perustuu myös pitkälti kamppailupelaamiseen ja ennen kaikkea kurinalaiseen voittavaan suorittamiseen, pienistä asioista rakentuen ja jos sitä aitoa sydäntä ei ole, niin tekeminen jää vajaaksi. Meillä on nyt viimeinen hetki löytää se iso sydän ja näyttää se siellä kaukalossa. Pelaajat päättävät ja toivottavasti päättävät meidän kannaltamme oikein, sillä hieman enemmän me tältä kaudelta ansaitsemme, kuin mitä nyt olemme saamassa. Huomenna pidetään Ruoskan maalipyssyt kurissa ja väännetään vaikka väkisin se tarvittava voitto. Pelaavan maalivahdinkin valitsemme vasta alkulämmön jälkeen, sillä haluan katsoa kumpi on paremmin hereillä, keskittyneempi ja valmis voittamaan pelin. Odotan sitä, että alkulämmittelyssä jompikumpi maalivahdeista näyttää päättäneensä voittaa ja antaa samalla myös muulle joukkueelle signaalin.”
.urheiluhirvi