Loimaan lakeuksilta leiskuu

Tänään keskiviikkona klo 1830 Turun SB-Areenalla:

SB Hirvensalo – FT Leisku (Loimaa)

Moose Islanders saa tänään kakkosdivarin kotiotteluunsa huipputason vieraita, kun Loimaan aakeilta peltolaakeilta saapuvat kyläilemään Laitila, Kauppi & kumppanit. Vierasjoukkue tottelee nimeä FT Leisku.

Loimaan Leisku on ollut jo useamman kauden ajan länsirannikon kakkosdivarin kestomenestyjä, mutta kovin lähelle ykkösdivarinousua ei joukkue ole vielä toistaiseksi kertaakaan yltänyt. Leiskun riveistä löytyy herra nimeltä Juha Laitila, joka on vuosikaudet pelannut väärällä sarjatasolla. Takavuosina toki Laitila kävi silloisen tutkaparinsa Teemu Aaltosen (ex-TPS, ex-Oilers, ex-maajoukkue, nykyään Leiskun valmennus) kanssa FoSussa pelaten takomassa ykkösdivarissakin karmeat pisteet, mutta on sittemmin keskittynyt tehoilemaan alempana kakkosdivarissa. Laitilalta on totuttu näkemään sellaista reilun viiden pisteen ottelukeskiarvoa, mutta tänä vuonna tahti on hidastunut, sillä hän on tehnyt ”vain” 24 pistettä seitsemään peliin. Syy ei suinkaan taida olla ikääntymisessä tai muunkaanlaisessa jäykistymisessä, vaan siinä, että viime kausien tutkapari Kari Kauppi on puuttunut viereltä. Noh, Kauppi teki paluun Naantalia vastaan ja naputti siihen peliin vaatimattomasti tehot 6+1. Mielenkiintoista onkin, saapuvatko sekä Laitila että Kauppi tänään Turkuun.

Tällä hetkellä Leisku on sarjakakkosena, 10 pongon saldolla. Tappiot ovat tulleet vieraspeleissä Ruoskaa ja PiTU:a vastaan. Edellisessä ottelussaankin Leisku oli Mynämäellä vaikeuksissa, mutta onnistui lopulta voittamaan Wirmon jatkoajan viimeisen minuutin maalilla. Sitä edellisessä väännössä Leisku olikin Kaupin johdolla varsin tyly Naantalia kohtaan latoen peräti 18 maalia.

Tilastovertailua:

Leisku on tehnyt sarjassa 61 maalia.

SBH on tehnyt sarjassa 26 maalia.

Laitila on yksin tehnyt 24 pistettä, mikä on siis lähes yhtä paljon kuin SBH on pystynyt tekemään koko kaudella maaleja.

Leisku on päästänyt sarjassa 49 maalia.

SBH on päästänyt sarjassa 56 maalia.

Sarjasijoituksestaan huolimatta Leiskulla on siis kolissut omissakin varsin reilusti. Vertailun vuoksi sarjakärki Meda on päästänyt vain 29 häkkiä.

Leiskun parhaat pistemiehet:

Juha Laitila 8+16 = 24

Ville Salomäki 8+5 = 13

Matti Moisander 7+6 = 13

(näiden lisäksi siis Kari Kauppi pelannut vasta yhden pelin, tehoilla 6+1)

SB Hirvensalon parhaat pistemiehet:

Jarno Pensikkala 9+0 = 9

Oskari Ojala 2+4 = 6

Janne Lenkkeri 0+5 = 5

Leiskulla on yhdeksän pelaajaa, jotka ovat tehneet vähintään pisteen per peli.

SBH:lla tällaisia pelaajia on yksi. 

Vedonlyöjille tiedoksi, että NordicBet antaa SB Hirvensalon voitolle varsin mukavan kertoimen, 4,60. Sen sijaan Laitilan Leiskun voitto tuottaa rahat takaisin vain 1,21-kertaisena.

GM Pena tavoitettiin Hirvensalon Teboilin terassilta aamukahvin äärestä. Otetaan kommentti illan väännöstä:

”Tilastot, vedonlyöntipuljut ja kaikenmaailman salibandyanalyytikot ja muut lajiniilot ovat tosiaan varmasti kaikki sitä mieltä, että tänään nähdään kunnon teurastus ja jännitettävää on lähinnä siinä, että tekeekö Leisku alle vai yli 15 maalia. Me olemme kuitenkin asiasta hieman eri mieltä. Otetaan edellisestä pelistä kaikki hyvä mukaan ja sitähän oli aika paljon, parannetaan vielä hieman ja laitetaan Leisku tekemään jalalla töitä. Ei nimittäin ole ehkä ihan lohkon liikkuvimmasta päästä tuo nyky-Leisku. Joukkueen keski-ikä taitaa olla vähintään 10 vuotta korkeampi kuin meillä ja vaikka se toki tarkoittaa ylivertaista kokemusta, niin joissakin asioissa ikä tarkoittaa myös raajojen kankeutta ja hitaita hermoratoja. Kyllä tänäänkin on tarkoitus taistella pisteistä eikä suinkaan mennä lampaina teuraalle.”

.urheiluhirvi

Viimeisimpiä uutisia